Me kaikki olemme solujen iän suhteen mosaiikkeja – osa soluistamme on nuoria ja osa taas kulkenut mukana koko eliniän. Senesenssillä tarkoitetaan solujen ja elimistön vanhenemista. Viime vuosina solujen senesenssin on havaittu vaikuttavan myös ikääntymiseen liittyvien sairauksien kehittymiseen ja elinikään.

Solujen vanhenemista on tutkittu jo vuosikymmeniä, ja sen mekanismeista ollaan jo hyvin selvillä. Sen sijaan senesenssi koko kehon tasolla tunnetaan varsin puutteellisesti. Senesenssillä (seneskenssi) kuvataan paitsi solujen vanhenemista, myös biologista mekanismia, joka lakkauttaa solujen jakautumisen niiden käydessä tarpeettomiksi. Ongelmana koko kehon tutkimisessa on lähinnä senesenssissä olevien solujen erottaminen muista kehon soluista.

Senesenssi = vanha, epäkunnossa

Solujen senesenssillä viitataan yleensä heikosti toimiviin tai vaurioituneisiin, ikääntyneisiin soluihin. Senesenssejä soluja kertyy elimistön eri kudoksiin normaalin vanhenemisen seurauksena. Tämä puolestaan edistää vanhenemista ja aiheuttaa vanhenemiseen liittyviä sairauksia. Alun perin yhteys solujen senesenssin ja vanhanemisen välillä havaittiin juuri senesenssien solujen kertymisestä ikääntyneeseen kudokseen. Senesenssien solujen ajatellaan heikentävän kudoksen toimintaa ja rakennetta ympäristöönsä erittämien aineiden kautta.

Senesenssejä soluja ei pidä kuitenkaan sekoittaa normaalisti toimiviin, ikääntyneisiin soluihin. Se, ettei solu kykene enää jakautumaan ei automaattisesti tarkoita, että sen on tullut elämänsä päähän. Voi olla ihan tarkoituksen mukaista, ettei kaikkia soluja korvata uusilla, vaan vanhan toimintakykyä pidetään yllä. Solun ikään vaikuttaa erityisesti sen käyttötarkoitus. Kuten aiemmin julkaistussa telomeeri-tekstissä mainitaan, esimerkiksi suolen pintasolut uudistuvat tiuhaa tahtia, kun taas hermosolut voivat säilyä koko elämän.

Monet eri tekijät voivat laukaista senesenssin – ja monesti se on myös tarpeen

Monet stressitekijät voivat ajaa solut sensesenssiin. Esimerkkejä tällaisista tilanteista ovat oksidatiivinen stressi, telomeerien liiallinen lyheneminen sekä virheet DNA:n monistamisessa. Solun vaurioituessa sillä on kaksi vaihtoehtoa: poistua elimistöstä hallitusti ohjelmoidun solukuoleman (apoptoosin) kautta tai jäädä elimistöön senesenssissä.

Tilannetta voisi verrata vaikka siihen, että saat kotiisi vieraita, joiden kanssa viihdyt ja juttu luistaa. Normaalissa tilanteessa vieraat tajuavat sopivan ajan kuluttua lähteä (apoptoosi), kun taas joskus voi käydä niin, että vieraat eivät syystä tai toisesta lähdekään sopivan ajan kuluttua (senesenssi). Tämä voi luonnollisesti aiheuttaa isäntäväen happamoitumista (senesenssien solujen erittämät aineet). Kuitenkin voi olla niin, että näiden vieraiden läsnäolo estää vielä epämieluisempien vieraiden pesiytymistä kotiisi. Senesenssin ajatellaan nimittäin kehittyneen syövän syntyä estäväksi mekanismiksi, jolloin virheellisten solujen jakautuminen estyy ja solujen määrä pysyy hallinnassa. Solujen senesenssi on siis tärkeä ilmiö terveen kehon ylläpidolle.

Estääkö vanhojen solujen poistaminen vanhenemisen?

Eläinmalleilla on havaittu, että senesenssien solujen poistaminen elimistöstä parantaa eläinten terveyttä, lieventää iän tuomia muutoksia ja pidentää elinikää.  Tämän pohjalta onkin haluttu kehittää keinoja senesenssien solujen hallittuun poistamiseen kehosta, eli niin kutsuttuun senolyyttiseen terapiaan. Ihmisillä senolyyttisestä terapiasta on toistaiseksi saatu lupaavia tuloksia keuhkofibroosia sairastavilla potilailla.

Senolyyttinen terapia on kuitenkin vielä suurien haasteiden edessä. Ihan ensiksi tulisi löytää toimivat biomarkkerit senesensseille soluille, jolloin terapia voidaan kohdistaa vain toimimattomiin, vanhoihin soluihin. Toinen tärkeä asia on pitää hoitojen sivuvaikutukset kurissa. Riski on suuri sille, että hoidoissa kajotaan myös terveisiin, toiminnallisiin soluihin.

Toistaiseksi siis vanhanemme sulassa sovussa nuorien, vanhojen ja senesenssien solujemme kanssa.

Lähteet:

• van Deursen, J.M. (2014). The role of senescent cells in ageing. Nature 509, 439-446.
• Herranz, N. & J. Gil. (2018). Mechanisms and functions of cellular senescence. The Journal of Clinical Investigation 128, 1238-1246.
• Krishnamurthy, J., C. Torrice, M.R. Ramsey, G.I. Kovalev, K. Al-Regaiey, L. Su & N.E. Sharpless. (2004). Ink4a/Arf expression is a biomarker of aging. The Journal of Clinical Investigation 114, 1299-1307.
• Collado, M. & M. Serrano. (2010). Senescence in tumours: evidence from mice and humans. Nature Reviews.Cancer 10, 51-57.
• Baker, D.J., B.G. Childs, M. Durik, M.E. Wijers, C.J. Sieben, J. Zhong, R.A. Saltness, et al. (2016). Naturally occurring p16(Ink4a)-positive cells shorten healthy lifespan. Nature 530, 184-189.
• van Deursen, J.M. (2019). Senolytic therapies for healthy longevity. Science (New York, N.Y.) 364, 636-637.
• Khosla, S., J.N. Farr, T. Tchkonia & J.L. Kirkland. (2020). The role of cellular senescence in ageing and endocrine disease. Nature Reviews.Endocrinology.
• Childs, B.G., M. Durik, D.J. Baker & J.M. van Deursen. (2015). Cellular senescence in aging and age-related disease: from mechanisms to therapy. Nature Medicine 21, 1424-1435.
• Justice, J.N., A.M. Nambiar, T. Tchkonia, N.K. LeBrasseur, R. Pascual, S.K. Hashmi, L. Prata, et al. (2019). Senolytics in idiopathic pulmonary fibrosis: Results from a first-in-human, open-label, pilot study. EBioMedicine 40, 554-563.