Ihmisen maksimielinikänä pidetään noin 120 vuotta. Erityisen pitkäikäisillä kansoilla useammat saavuttavat yli sadan vuoden iän, mutta maksimielinikä on silti 120-vuoden tienoilla. Voiko sen yli mennä? Mitkä tekijät rajoittavat ihmisen maksimielinikää?

Vanheneminen on monimutkainen prosessi. Vuosien varrella tätä prosessia on pyritty selittämään jos jonkinlaisten teorioiden avulla. Tänä päivänä ikääntymisen teorioita on jo satoja. Myös näkökulmia on tarjolla luonnonvalinnasta aina molekyylitasolle – jokaiselle varmasti löytyy oma suosikki! Teoriat voidaan karkeasti jakaa kahteen eri luokkaan: Ohjelmoituun ikääntymiseen ja virheiden karttumisteoriaan. Tässä tekstissä esittelen lyhyesti tunnetuimpia ikääntymisen teorioita, joihin keskityn syvemmin tulevissa blogikirjoituksissa.

Ikääntymisen koodi on ohjelmoitu sinuun

Ohjelmoidun ikääntymisen teoriat perustuvat ajatukseen, että ikääntyminen on väistämätön prosessi, joka on ohjelmoitu meihin. Ne voidaan edelleen jakaa kolmeen alakategoriaan: Ohjelmoituun elinikään, endokriiniseen teoriaan ja immunologiseen teoriaan. Näistä ensimmäisen mukaan ikääntyminen on seurausta geenien peräkkäisestä aktivoinnista ja hiljentämisestä. Ikääntymisen myötä tämä prosessi häiriintyy muun muassa perimän epävakauden vuoksi, saaden aikaan ikääntymiseen liittyviä muutoksia. Toisin sanoen, solujesi DNA ei enää toimi ikääntyessä samoin kuin nuorena, ja DNA:han kertyy mutaatioita, jotka muuttavat perimän toimintaa. Tämän teorian alle voidaan katsoa kuuluvaksi myös ohjelmoidun solukuoleman teoria, jonka keskiössä ovat telomeerit. Telomeerit ovat pätkä DNA:ta kromosomien päissä, ja ne kuluvat jokaisessa solunjakautumisessa. Kun telomeerit ovat kuluneet loppuun, ei solu enää kykene jakautumaan.

Endokriinisella eli sisäeristysteorialla viitataan sisäeritysrauhasiin, kuten haimaan ja kilpirauhaseen, jotka erittävät verenkiertoon muiden elinten toimintaan vaikuttavia hormoneja. Tämän teorian mukaan muutokset hormonitoiminnassa ohjaavat ikääntymistä. Immunologinen teoria puolestaan pohjautuu kehon vastustuskyvyn heikkenemiseen, jolloin keho tulee alttiimmaksi sairastumiselle ja ikääntymiselle.

Tekevälle sattuu – virheiden karttuminen ohjaa ikääntymistä

Kehomme on jatkuvasti toiminnassa. Tämän vuoksi ei olekaan ihme, että ikääntyessä elimistö kuluu ja solutason virheitä alkaa kertyä. Virheiden karttumisteorioita edustavat muun muassa elimistön kulumisen, aineenvaihdunnan tason, vapaiden radikaalien ja somaattisten mutaatioiden teoriat.

Kuulumisteoria pohjautuu ajatukseen, että keho on kuin auto – kun sitä riittävän pitkään käytetään, osat kuluvat ja auto lakkaa toimimasta. Aineenvaihdunnan tason teoriaa on pohdittu tarkemmin blogitekstissä Prepaid-sydän. Lyhyesti tiivistettynä, korkea aineenvaihdunnan taso johtaa nopeaan vanhenemiseen ja lyhyeen elinikään. Vapaiden radiaalien teoria on versio happiradikaaliteoriasta, jossa mukana ovat myös muut herkästi reagoivat yhdisteet. Vapaiden radikaalien kertyminen – ja toisaalta niiden vastustuskyvyn heikkeneminen – johtaa solutason vaurioihin johtaen vanhenemiseen. Somaattisilla soluilla tarkoitetaan sukusoluja lukuun ottamatta kaikkia elimistön soluja. Somaattisiin soluihin kertyy iän myötä mutaatioita, jotka lopulta alkavat haitata solun toimintaa vaikuttaen lopulta toimintakykyyn koko elimistön tasolla.

Varsinaisten ikääntymisen teorioiden ohella elinikään vaikuttavat monet sairaudet, kuten sydän- ja verisuonitaudit ja syöpä.

”Ikuinen elämä on mahdotonta”

Näin tyhjentävästi otsikoi Ylen tiedeuutiset uuden matemaattisen mallin 1.11.2017. Artikkelissa perusteltiin ikuisen elämän mahdottomuutta solujen välisellä kilpailulla. Iän myötä elimistössä osa soluista hiipuu ja osa kiihdyttää toimintaansa aiheuttaen syöpää. Ikuiseen elämään pyrkivän tulisi näin ollen pyrkiä eroon syöpäsoluista, jolloin tilaa jäisi hiipuneille soluille, mutta toisaalta päästä eroon hiipuneista soluista, jolloin syöpäsolut saisivat vastaavasti lisää tilaa. Koska molempien yhtäaikainen tasapaino ei onnistu, kuolee ihminen lopulta elimistön vanhenemiseen tai syöpään. Tämä on mielenkiintoinen teoria, joka herättänyt myös vastustusta.

Toistaiseksi on siis keksitty useita syitä siihen, miksi me vanhenemme, mutta ei yhtään toimivaa tapaa estää tätä prosessia.

Vanhenemisen biologisten mekanismien tarkka tunteminen antaa arvokasta tietoa kehon toiminnasta. Tämä tieto ei välttämättä silti mahdollista ihmisen maksimieliniän pidentämistä. Olisiko tämä edes tarpeen? 120 vuotta riittäisi ainakin allekirjoittaneelle mainiosti! Sen sijaan tieto voisi auttaa meitä elämään vanhuudessakin mahdollisimman terveinä.

Lähteet:

• Jin K: Modern Biological Theories of Aging. Aging Dis 2010, 1(2):72-74.
• Weinert BT, Timiras PS. Invited review: Theories of aging. J Appl Physiol (1985). 2003;95(4):1706-1716.
• https://yle.fi/uutiset/3-9909607%5B1%5D
• Nelson P, Masel J. Intercellular competition and the inevitability of multicellular aging. Proc Natl Acad Sci U S A. 2017;114(49):12982-12987.
• Jin K, Simpkins JW, Ji X, Leis M, Stambler I. The critical need to promote research of aging and aging-related diseases to improve health and longevity of the elderly population. Aging Dis. 2014;6(1):1-5.