Tutkitusti toimiva tapa pidentää elinikää löytyy ruokalautaselta

Toistaiseksi on löydetty yksi tapa pidentää elinikää, joka toimii eliöstä riippumatta. Tämä keino ei vaadi edes myyttisen nuoruuden lähteen löytymistä. Silti se hidastaa ikääntymisen merkkien, kuten osteoporoosin, lihaskadon ja sydän- ja verisuonitautien ilmaantumista. Mistä on kyse?

Pienempi annoskoko voi olla avain hidastuneeseen ikääntymiseen – mutta nälkä siinä tulee. Kuva: Pixabay.

Ilmiö on nimeltään kalorirajoitteinen ruokavalio. Kalorirajoitteisessa ruokavaliossa nimensä mukaisesti vähennetään ravinnon kalorimäärää ilman, että kyseessä on aliravitsemus tai ravintoaineiden puutos. Rajoittamisen määrään ei ole yksiselitteistä ohjetta – se voi olla vähemmän kuin henkilö on aiemmin käyttänyt, tai viitata vähäisempään kalorimäärään saman kokoisen henkilön viitearvoista.

Kalorirajoitteista ruokavaliota on tutkittu jo vuosikymmenten ajan. Tutkimuskohteena on ollut eliöitä yksisoluisista hiivoista reesusapinoihin. Erityisesti apinoilla tehdyt tutkimukset ovat herättäneet kiinnostusta, sillä ne muistuttavat geeneiltään ja tavoiltaan eniten ihmistä. Apinoilla tehdyillä tutkimuksilla on kuitenkin saatu osin ristiriitaista tietoa kalorirajoitteisen ruokavalion vaikutuksesta elinikään, ja suurin ongelma näissä tutkimuksissa vaikuttaa olevan kalorirajan asettaminen. Lisäksi ikä, jolloin ruokavalo aloitetaan, on kriittinen lopputuloksen kannalta – kalorirajoitusta ei kannata aloittaa kasvuikäiselle yksilölle. Tämän tosin sanoo jo maalaisjärkikin. Jos kalorirajoitteisen ruokavalion noudattaminen aloitetaan apinoilla aikuisiässä ja kalorimäärän ero normaalisti syöviin apinoihin on riittävät suuri (>25%), nähdään selvä ero eliniässä.

Kalorirajoitteisen ruokavalion elinikää pidentävä vaikutus ei vielä ole täysin selvillä. Se saa aikaan kehossa useita terveydelle edullisia muutoksia, kuten laskee kolesterolia, verensokeria ja verenpainetta. Nämä terveysvaikutukset yhdistettynä matalampaan aineenvaihdunnan tasoon ja pienentynyt oksidatiivinen stressi voivat osaltaan hidastaa ikääntymistä. Kalorirajoitteisen ruokavalion helppous on innostanut ihmisiä testaamaan teoriaa käytännössä. Siksi tutkimuksia on päästy tekemään vapaaehtoisesti tätä ruokavaliota noudattavien keskuudessa. Nämä yksittäisillä ihmisryhmillä tehdyt tutkimukset tukevat aiempia havaintoja: Kalorirajoitteista ruokavaliota noudattavat ja olivat ikäisiään selvästi hoikempia ja veri- ja verenpainearvoiltaan terveempiä.

Liian hyvää ollakseen totta? Ikävä kyllä, kalorirajoitteisella ruokavaliolla on myös omat huonot puolensa. Ihmisillä se johtaa pitkittyneenä kehon rasvattoman massan pienenemiseen ja lihasvoiman heikkenemiseen. Kaloreiden rajoittaminen etenkin pitkällä aikavälillä voi johtaa myös alentuneeseen suorituskykyyn, luuston tiheyden laskuun ja ongelmiin lisääntymisessä. Riski syömishäiriön kehittymiselle on myös tämänkaltaisissa ruokavaliorajoituksissa ilmeinen.

On olemassa ihmisiä, jotka näkevät mahdollisten lisävuosien arvon niin suurena (ja siitä seuraavat riskit siedettävinä) että kestävät päivittäistä näläntunnetta hyvin. Itse en heihin lukeudu.

Lähteet:

  • Balasubramanian P, Howell PR, Anderson RM: Aging and Caloric Restriction Research: A Biological Perspective With Translational Potential. EBioMedicine 2017, 21:37-44.
  • Anderson RM, Weindruch R: The caloric restriction paradigm: implications for healthy human aging. Am J Hum Biol 2012, 24(2):101-106.
  • Mattison JA, Colman RJ, Beasley TM, Allison DB, Kemnitz JW, Roth GS, Ingram DK, Weindruch R, de Cabo R, Anderson RM: Caloric restriction improves health and survival of rhesus monkeys. Nat Commun 2017, 8:14063.
  • Fontana L, Meyer TE, Klein S, Holloszy JO: Long-term calorie restriction is highly effective in reducing the risk for atherosclerosis in humans. Proc Natl Acad Sci U S A 2004, 101(17):6659-6663.
  • Walford RL, Harris SB, Gunion MW: The calorically restricted low-fat nutrient-dense diet in Biosphere 2 significantly lowers blood glucose, total leukocyte count, cholesterol, and blood pressure in humans. Proc Natl Acad Sci U S A 1992, 89(23):11533-11537.

11 vastausta artikkeliin “Tutkitusti toimiva tapa pidentää elinikää löytyy ruokalautaselta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s