Liikunta ja elinikä – kun juokseminen ei johtanutkaan jatkoaikaan

Liikunta vähentää tutkitusti riskiä sairastua sydän- ja verisuonitautiin, metabolisiin sairauksiin ja tiettyihin syöpiin. Siksi ei olekaan ihme, että liikunnan on ajateltu tuovan myös lisävuosia elinkaareen. Tämä väite ei nykytietämyksen valossa kuitenkaan pidä paikkaansa.

”Himohölkkääjät päätyvät yhtä nopeasti hautaan kuin sohvaperunat”

Näin otsikoi Helsingin Sanomat Tiede-sivuillaan 3.2.2015 Tanskalaistutkimuksen pääsanoman. Tutkimuksessa seurattiin kolmea eri liikuntaryhmää: himohölkkääjiä, maltillisia juoksijoita, vähän juoksevia sekä sohvaperunoita. 12-vuoden tarkastelujakson aikana vähän juoksevia kuoli vähiten ja vauhdikkaat himohölkkääjät menettivät henkensä yhtä usein kuin sohvaperunat. Terveellisin annos hölkkää oli tämän tutkimuksen mukaan yhteensä 1–2,4 tuntia viikossa.

Tutkimus herätti paljon kritiikkiä, johtuen lähinnä lyhyestä seuranta-ajasta, jolloin menehtyneitä kertyi tarkastelujakson aikana vähän.  Varsinaisia himohölkkääjiä kuoli seurannan aikana vain kaksi. Kun kuolemantapauksia on näin vähän, voi sattumalla (esimerkiksi onnettomuudet) olla suuri merkitys lopputuloksen kannalta. Vertailun vuoksi, samaisessa tutkimuksessa sohvaperunoiden ryhmästä kuoli tarkastelujaksolla 128 henkilöä. Tämän tyyppisissä tutkimuksissa ongelmana on usein juuri edellä mainittu pieni havaintojen määrä – tutkimuksen seuranta-ajan pitäisi olla kymmeniä vuosia ja kuolemantapauksia paljon, ennen kuin johtopäätöksiä voitaisiin luotettavasti tehdä.

Kun ollaan kiinnostuneita eliniän ja liikunnan vaikutuksista, ihminen on haastava tutkimuksen kohde

Liikunnan ja eliniän välistä yhteyttä on haastava tutkia. Tätä hankaloittaa muun muassa se, ette ihmisillä voida toteuttaa elinikäistä interventiokoetta, vaan tutkimukset täyttävät seurantatutkimuksen piirteet. Ketäänhän ei voida pakottaa harrastamaan säännöllistä liikuntaa tai toisaalta lopettamaan sitä loppuiän ajaksi. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että niin sanottujen himohölkkääjien joukkoon menevät sellaiset ihmiset, joilla jo geneettinen tausta suosii runsasta liikuntaa. Toisaalta sohvaperunoihin lukeutuvat he, joita liikunta ei miellytä. Näin ollen seurattavat ryhmät ovat jo geneettiseltä taustaltaan erilaisia, ja erot eliniässä voivat suurelta osin johtua siitä. Juuri nämä geneettiset tekijät selittävät osaltaan aiemmissa tutkimuksissa havaitun yhteyden liikunnan ja eliniän välillä.

Samat geneettiset tekijät vaikuttavat liikunta-aktiivisuuteen ja elinikään

Tällä hetkellä tehokkain tapa kontrolloida koehenkilöiden geneettinen tausta on tutkia identtisiä kaksospareja. Tällöin tutkittavat ovat geeniperimältään identtisiä ja lisäksi yleensä eläneet samassa ympäristössä ainakin lapsuutensa. Julkaisimme 2016 median huomiota herättäneen artikkelin, jossa osoitimme juuri identtisten kaksosten avulla, että samat geneettiset tekijät vaikuttavat liikunta-aktiivisuuteen ja elinikään. Tutkimuksessamme seurattiin geeniperimältään identtisiä, mutta liikuntamäärältään eroavia kaksospareja. Yllätykseksemme havaitsimme, että liikunta ei lisännyt elinikää, vaan kaksoset elivät lähes saman ikäisiksi liikuntatottumuksista riippumatta.

Tutkimuksemme perusteella aktiivinen liikunta aikuisiällä ei siis tuonut jatkoaikaa. Liikunnalla kuitenkin on todistetusti positiivisia vaikutuksia muuan muassa toimintakykyyn ja terveyteen. Vaikka et siis saisi liikunnasta lisävuosia, se voi auttaa sinua elämään vuotesi terveempänä ja toimintakykyisempänä!

Lähteet:

• Physical Activity Guidelines Advisory Committee. Physical Activity Guidelines Advisory Committee Report. Washington, DC: U.S. Department of Health and Human Services (2008).
• Schnohr P, O’Keefe JH, Marott JL, Lange P, Jensen GB: Dose of jogging and long-term mortality: the Copenhagen City Heart Study. J Am Coll Cardiol 2015, 65(5):411-419
• Karvinen S, Waller K, Silvennoinen M, Koch LG, Britton SL, Kaprio J, Kainulainen H, Kujala UM: Physical activity in adulthood: genes and mortality. Sci Rep 2015, 5:18259.
• Lollgen H, Bockenhoff A, Knapp G: Physical activity and all-cause mortality: an updated meta-analysis with different intensity categories. Int J Sports Med 2009, 30(3):213-224.
• Kujala UM, Marti P, Kaprio J, Hernelahti M, Tikkanen H, Sarna S: Occurrence of chronic disease in former top-level athletes. Predominance of benefits, risks or selection effects? Sports Med 2003, 33(8):553-561.